Pe 5.12. 18:30 VS.

Tehomet valaisee pelitapahtumat: Toisen erän musta hetki käänsi tasaisen taiston Pelicansille

Toisen erän lopun musta minuutti kävi Jukureille kalliiksi Pelicansia vastaan. Lahtelaiset iskivät siinä kaksi osumaa ja käänsivät tasaisen kamppailun 3-1-voitokseen.


Ottelun alku mentiin tasaisissa merkeissä, mutta Jukurien kaksi peräkkäistä rangaistusta erän puolivälin tienoilla käänsivät peliä Pelicansille. Lahtelaisryhmä sai erikoistilanteiden myötä vahvan painostusjakson ja loi muutamia hyviäkin tekopaikkoja, mutta Evan Buitenhuis piti mikkeliläismaalilla veräjänsä puhtaana. Jukurit sai alivoimat tapettuaan vielä erän lopussa oman hetkensä, mutta myöskään isännät eivät maalia aikaan saaneet, joten maalittomassa tilanteessa mentiin erätauolle.

Mikkeliläisryhmä joutui pelaamaan ottelun loppuun viidellä puolustajalla, sillä Niilo Romppanen jätti ottelun kesken avauserässä.

Jukurit aloitti toisen erän vahvasti ja siirtyi avausminuutilla johtoon, kun Topias Hynninen pääsi laukomaan kiekon ohi Patrik Bartosakin. Tämän jälkeen taistelu jatkui tasaisena ja molemmilla oli hetkensä. Pelicans hyödynsi omansa erän lopulla tehokkaasti, kun ensin Elias Vilen tasoitti ottelun ylivoimalla ja erän päätösminuutilla Michal Jordan sekä Lars Bryggman veivät lahtelaiset osumillaan lahtelaiset kahden maalin johdossa erätauolle.

Kolmannessa erässä Jukurit hallitsi kiekkoa, mutta vaarallisille tekopaikoille pääseminen ja kirivaihteen löytäminen jäivät puolitiehen. Erän alussa Jesse Vuorelalla oli hyvä tilaisuus kaventaa ottelu, mutta Bartosak torjui puolustajan yrityksen. Lahtelaisryhmän hyökkäyspeli jäi puuttumaan kokonaan, eikä Buitenhuisille merkitty erässä ainuttakaan torjuntaa. Jukurit ei ilman maalivahtia pelatessakaan enää saanut kunnollista painetta vieraiden päätyyn, joten pisteet matkasivat Lahteen 1-3-numeroin.

- Meillä oli tuossa kolme kärkijengiä vastassa edellisissä peleissä ja ennen tätä peliä joukkueen kanssa käytiin läpi, että tänäänkin pitää pitää pistää kaikki pöytään. Meidän ei tarvitse miettiä kuka on missäkin sarjataulukossa ja me tiedettiin, että Pelicans tarvitsee kipeästi pisteitä ja on valmis lyömään all in. Me ei siinä tänään onnistuttu ja otan sen omaan piikkiini, totesi päävalmentaja Jonne Virtanen.

- Alkuun peli lähti rullaamaan ja saatiin paikkoja, mutta se kertoo sitten kaverin hyvyydestä, että oliko heidän maalivahdilla yksi torjunta siinä eka erässä. Blokkasivat laukauksia uhrautuvasti ja näin. Me sitten saatiin se maali, mutta sen jälkeen meillä alkoivat voittavat asiat sakkaamaan. Meneteltiin kiekkoja ja oltiin vähän, että kyllä tämä tästä. Me jos ei olla ihan tapissa, niin se sitten soi kyllä omissa. Ei päästy tänään parhaimpaamme ja otan siitä osan omaan piikkiini. Näitäkin kokemuksia tarvitaan, että nähdään, ettei ihan ok vain riitä meille.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 26 15 2 2 7 51 1,96
2. Ässät 26 15 3 0 8 51 1,96
3. JYP 23 13 3 1 6 46 2,00
4. SaiPa 27 12 2 4 9 44 1,63
5. KooKoo 25 11 5 1 8 44 1,76
6. Lukko 26 12 3 1 10 43 1,65
7. K-Espoo 27 10 3 5 9 41 1,52
8. KalPa 24 11 3 1 9 40 1,67
9. Jukurit 28 10 3 3 12 39 1,39
10. TPS 27 7 5 5 10 36 1,33
11. HPK 25 8 3 5 9 35 1,40
12. Ilves 25 8 3 3 11 33 1,32
13. Kärpät 27 8 3 2 14 32 1,19
14. Pelicans 25 7 3 5 10 32 1,28
15. HIFK 27 7 2 2 16 27 1,00
16. Sport 24 6 0 6 12 24 1,00

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O