Pe 6.2. 18:30 VS.

Tehomet valaisee pelitapahtumat: Jukurit jätti Sportin tylysti nollille

Jukurit piti Vaasan lauantai-illassa kotijoukkueen vahvasti otteesssaan läpi ottelun. Markus Ruusu pelasi kamppailussa kauden ensimmäisen nollapelinsä, kun mikkeliläisryhmä korjasi kolme pistettä matkaansa 3-0-numeroin.

Vaasasta kotiintuomisina oli kovan väännön jälkeen kolme pistettä. Kuva: Samppa Toivonen


Ottelun alku oli Jukureille haastava, sillä se joutui heti alussa kahdesti peräkkäin alivoimalle. Mikkeliläisryhmä sai kuitenkin pidettyä isäntien ylivoiman kurissa ja selvitti tilanteet takaiskuitta.

Alivoimien jälkeen Jukuritkin pääsi peliin paremmin kiinni ja erän jälkimmäinen puolisko oli varsin tasaista vääntöä. Erän ainoa osuma syntyi juuri Jukurien jälkimmäisen rangaistuksen päätyttyä, kun Konsta Helenius pääsi sivaltamaan maalinedusruuhkasta vapaaksi jääneen kiekon verkon perukoille.

Toisessa erässä vääntö jatkui tasaisena ja maalipaikat erässä olivat kummallakin vähissä. Jukurit sai muutamia pidempiä pyörityksiä vaasalaispäätyyn, mutta Sport piti keskustansa tiiviinä. Molemmat joukkueet saivat erässä myös ylivoimatilaisuudetkin, mutta osumia ei erikoistilanteistakaan nähty.

Pelin kuva pysyi myös kolmannessa erässä toisen kaltaisena. Jukurit pelasi johtoasemassa jämäkästi ja tylsytti Sportin hyökkäysyritykset täysin. Tästä omaa kieltään kertoi se, että jukurivahti Markus Ruusu torjui kahden jälkimmäisen erän aikana vain kolmesti ja nollapeli irtosi 12 torjunnalla.

Pientä värinää erään toi jukuripuolustaja Oliver Larsenin kova taklaus Sportin Atro Leppäseen. Tuomaristo kävi tarkistelemassa taklausta mahdollisen rangaistuksen vuoksi, mutta totesi videoilta katsottuaan osuman puhtaaksi.

Videotarkistelusta seuranneen katkon perään Jukurit löi ottelulle viimeisen niitin, kun Ondrej Kovarcik pääsi röyhkeän nousunsa päätteeksi laukomaan 0-2-maalin. Loppunumerot 0-3:een sivalsi puolestaan tyhjään maaliin pisteputkeaan jatkanut Oskars Batna.

- Jämäkkä esitys meiltä. Ei saatu sellaista lähtöä peliin kuin olisi haluttu, kun otettiin kaksi jäähyä alkuun ja se sotki jollain tapaa viisikkopelaamista eka erässä. Hyvä, että saatiin siihen se helpottava avausmaali. Erittäin uhrautuvaa alivoimapelaamista ja Ruusu viimeisenä lukkona. Puolustusalueen puolustuspelaaminen ja suorahyökkäysten puolustaminen oli tänään jämäkkää, päävalmentaja Olli Jokinen kehui.

- Kamppailupelaaminen on ollut meillä läsnä joka päivä ja tiedettiin Vaasaan tullessa, että tänään on kovin kamppailuvaade, koska vastassa on miesten joukkue. Sitä se myös oli ja jokaisesta millimetristä joutui taistelemaan. Tämä oli maalin peli, vaikka päättyikin 3-0. Kaverin veskari otti kolmannessa erässä useamman ison torjunnan, että saattoi meillä olla enemmän paikkoja, mutta oltiin kuitenkin maalin pelissä.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 44 21 8 3 12 82 1,86
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
14. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
15. HPK 45 12 5 8 20 54 1,20
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O