26.11.2022 20:30
Tehomet valaisee ottelutapahtumat: JYP taivutti tehottoman jukuriryhmän toistamiseen
Jukureilla oli Ikioman lauantai-illassa varsinkin toisen erän ylivoimillaan runsaasti mahdollisuuksia maalintekoon. Tehot olivat kuitenkin kadoksissa, kun taas JYP iski omista tilaisuuksistaan tehokkaasti vieden pisteet 3-1-lukemin.
Ottelu sai Jukurien kannalta ikävän synkän alun, kun JYPin Anton Stråka pääsi iskemään maalinedustalta vierailijan johtoon vain vajaan parin minuutin pelin jälkeen. Avausmaalin jälkeen kuitenkin peli eteni melko tasaisissa merkeissä.
Jukurit pääsi kahdesti kokeilemaan maalintekoa ylivoimallakin, mutta ei onnistunut muutamista hyvistä tilanteita huolimatta tasoittamaan ottelua. JYP sai myös rakennettua omat paikkansa lisämaaleihin, mutta myöskään toisessa päässä ei maaleja enempää erässä nähty.
Toinen erä oli jäähyjen värittämä, sillä siinä jaettiin kaikkiaan viisi kaksiminuuttista. Jukurit pääsi kokeilemaan ylivoimalla peräti neljästi ja pelaamaan reilun minuutin kahden miehen ylivoimallakin. Vahvaa alivoimaa pelannut JYP kuitenkin meni viitisen minuuttia ennen erän päätöstä kahden maalin johtoon, kun puolustaja Ville Ottavaisen veto painui verkon perille.
Jukurien ylivoimakin toi lopulta kaivattua tulosta, kun hetken Ottavaisen maalin perään Niko Huuhtanen runnoi maalinedusruuhkasta 1-2-kavennuksen. JYP-valmennus haastoi maalin, mutta osuma hyväksyttiin ja mikkeliläiset pääsivät sen myötä jatkamaan ylivoimalla.
Mikkeliläisten ylivoima ei lisäosumia tuonut, mutta JYP sen sijaan jatkoi perjantaista tutulla teholla päästyään erän lopussa kokeilemaan erikoistilanteesta. Erää jäi jäljelle vain 20 sekuntia, kun Severi Lahtinen vei vieraat uudelleen kahden maalin johtoon.
Päätöserässä Jukurit haki sitkeästi kavennusta peliin, mutta jyväskyläläisvieras puolusti omalla alueella tiiviisti ja aivan ytimeen isännät eivät juurikaan päässeet. Lopussa maalia haettiin vielä ilman maalivahtiakin tuloksetta, joten JYP vei pisteet matkaansa 1-3-numeroin.
- Peli-ilme oli eri kuin eilen. Tänään pelattiin sitä jukurikiekkoa, mitä pääsääntöisesti pystytään pelaamaan joka ilta. Pidettiin kaveri alle kymmenessä maalipaikassa ja luotiin itse 20. Tehokkuus maalintekopaikoissa ja erikoistilanteissa, siihen tämä peli ratkesi tänään. Peli-ilmeeseen kuitenkin tyytyväinen, summasi päävalmentaja Olli Jokinen.
- Sellaisilla ohjeilla lähdettiin kolmanteen erään, että usko pitää säilyä, koska pelattiin kuitenkin hyvä 40-minuuttinen ennen kolmatta erää. Ehkä maalin hinta omiin oli liian alhainen tänään. Ensimmäisen maalin kaltaiset tilanteet pystytään yleensä puolustamaan. Toisessa maalissa survottiin kiekkoa keskustaan, vaikka oli paikka pelata nöyrästi ulos se.
Jukurien ottelutulokset valaisee Tehomet!