Pe 14.11. 18:30 VS.

RAPORTTI: Yksi maali synkensi Jukurien illan

SaiPa osui kerran. Jukurit ei.
Jukurit ei kyennyt maalintekoon SaiPaa vastaan.

Mikkelin Jukurien vaikeat ajat Liigassa saivat jatkoa keskiviikkona Lappeenrannassa.

SaiPan ja mikkeliläisten väliin mahtui yksi maali, jonka myötä kolme sarjapistettä jäi Kisapuistoon lukemin 1-0 (0-0, 1-0, 0-0).

- Maalinteossa tuntuu olevan meillä se suurin ongelma tällä hetkellä. Päästään periaatteessa maalipaikoille hyvin, mutta ratkaisuhetkillä tilanteet kuivuvat vain kasaan, puhalteli Jukurien puolustaja Miika Koivisto ottelun jälkeen.

Maalittoman avauserän jälkeen ottelun ratkaisuosuma nähtiin toisen 20-minuuttisen aikana. Sen teki mikkeliläisten suosiollisella avustuksella Tero Koskiranta.

Päätöserässä Jukurit nosti kamppailupelaamisen laadukkuutta ja loi jatkuvaa painetta SaiPan maalille. Se tärkein, eli tasoitusmaali, jäi kuitenkin syntymättä. Syystä tai toisesta. Kenties jopa kolmannestakin.

Elämä ja Liiga kuitenkin jatkuvat. Aivan kuten tähänkin asti. Jukurien osalta se tarkoittaa kotiottelua jo huomenna torstaina Vaasan Sportia vastaan.

Torstain ottelussakin jaossa on kolme sarjapistettä. Jukureilla on Liiga-osakkeen omistajana oikeus myös taistella niiden puolesta.

- Tehdään valmistautuminen huolella ja säilytetään usko. Me nousemme tästä vielä. Lyödään ääretön taistelu pöytään Ikioma Areenalla ja mennään eteenpäin, linjasi jukuripuolustaja Ville Hyvärinen torstain iltahuutoaan ilmekään värähtämättä.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 20 13 1 0 6 41 2,05
2. Tappara 20 12 0 2 6 38 1,90
3. JYP 18 11 2 1 4 38 2,11
4. Jukurit 22 10 2 1 9 35 1,59
5. SaiPa 21 9 2 3 7 34 1,62
6. KooKoo 20 9 3 0 8 33 1,65
7. K-Espoo 21 8 2 4 7 32 1,52
8. Lukko 19 9 2 0 8 31 1,63
9. KalPa 18 8 3 1 6 31 1,72
10. TPS 20 6 5 3 6 31 1,55
11. HPK 20 6 3 3 8 27 1,35
12. Ilves 20 6 2 2 10 24 1,20
13. Kärpät 21 6 2 1 12 23 1,10
14. Pelicans 19 4 2 5 8 21 1,11
15. Sport 19 5 0 5 9 20 1,05
16. HIFK 20 5 1 1 13 18 0,90

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O