Pe 6.2. 18:30 VS.

Otteluraportti: Lukko tyly isäntä U20-joukkueelle - "Oltiin vähän joka osa-alueella jäljessä"

U20-joukkue ei saanut itsestään parasta irti vahvasti pelannutta Lukkoa vastaan. Raumalaisryhmä karkasi jo avauserässä kahden maalin johtoon ja vei voiton lopulta 5-2-lukemin.

Veikka Hahl iski Jukurien toisen maalin Raumalla. Kuva: Elli Pölhö


Jukurit aloitti ottelun pirteästi ja meni vajaan kolmen minuutin pelin jälkeen johtoon Joni Virolaisen osumalla. Lukko tasoitti kuitenkin ottelun vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun tolppakudilta näyttänyt tilanne käytiin tarkistelemassa videoilta ja todettiin maaliksi. Heti seuraavassa vaihdossa raumalaisryhmä rokotti uudelleen Iivari Säkkisen iskettyä lukemat 2-1:een.

Maalien jälkeen Lukko otti pelistä otteen ja hallitsi kenttätapahtumia varsin selvästi. Erän lopulla isännät vielä lisäsivät johtoaan Kalle Ervastin viimeistelemällä osumalla.

- Lukko on tosi vahva kamppailemaan ja kaksinkamppailuissa äärettömän vahvoja pelaajia. Saivat monta riistoa ja kamppailuvoittoa, joista heillä henki kasvoi. Vastaavasti me vähän alistuttiin, eikä pystytty vastaamaan siihen kamppailuvaateeseen, päävalmentaja Tommo Nukari totesi.

- Juna lähti siinä väärään suuntaan, vastustaja sai henkeä päälle ja meillä alkoi vähän niin sanotusti puntti tutisemaan. Siihen olen kuitenkin tyytyväinen, miten pystyttiin pelin aikana sitä petraamaan.

Toisen erän alussa Lukko iski jo neljännen kerran, kun Sami Päivärinta iski ylivoimalla kiekon maaliin. Raumalaisryhmä hallitsi myös toista erää ja Jukureilla oli vaikeuksia päästä omaan peliin kiinni. Erän puolivälissä Lenni Hämäläinen napautti ylivoimalla isännille toisen ylivoimaosuman vieden joukkueen 5-1-johtoon.

Erän viimeisellä minuutilla nähtiin ikävä tilanne, kun Lukon Elmeri Hällfors taklasi Stepan Nemeciä päähän ja sai 2+10-minuuttisen. Jukuripuolustaja ei kuitenkaan onneksi loukannut itseään tilanteessa, vaan pystyi jatkamaan peliä.

Päätöserässä Jukurit sai hieman omasta pelistään kiinni ja painoi erän alusta alkaen päättäväisesti kohti raumalaismaalia. Mikkeliläisryhmä onnistui myös kaventamaan ottelua, kun Veikka Hahl yllätti alivoimalla Mikael Ansion napakalla laukauksellaan. Mahdollisuuksia lisäosumien tekoon avautui myös kahden ylivoiman myötä, mutta pakkopeli ei lähtenyt pyörimään kunnolla missään vaiheessa. Lukko puolusti johtoasemassa myös lopun tylysti, joten pisteet jäivät 5-2-lukemin Raumalle.

- Ensimmäinen erä oltiin kyllä ihan jaloissa. Vastustaja paineisti kovaa ja sai meidän kiekollisen pelin murrettua. Todella laadukas vastustaja, eikä pystytty vastaamaan ensimmäisessä erässä siihen. Pikkuhiljaa pystyttiin kaventamaan eroa kiinni, mutta takamatka oli siinä vaiheessa armottoman suuri. Ylivoimat jäivät myös vähän piippuun, kun taas vastustaja rokotti niistä kahdesti, Nukari summasi.

- Kyllä me tänään oltiin ikävä kyllä vähän joka osa-alueella jäljessä, eikä saatu peliä missään vaiheessa oikein sellaisille raiteille kuin olisi haluttu. Kauden heikoin esitys tähän mennessä, jos mietitään sitä, ettei pystytty ihan voitosta pelaamaan.

Jukurijoukkue jatkaa pelejään ensi perjantaina Pelicansin vieraana. Lauantaina puolestaan Ikiomalle vierailulle saapuu Ässät.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
15. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O