To 22.1. 18:30 VS.

Otteluraportti: Lukko oli tyly isäntä A-nuorille

Raumalta ei A-nuorille pisteitä mukaan tarttunut. Lukko viimeisteli tehokkaasti ja vei voiton 5-1-lukemin.

Lukko jätti tällä kertaa Jukurit pisteittä.


Avauserä oli Jukureille lukemien osalta karu. Mikkeliläisryhmä oli pelin päällä, mutta kotijoukkue Lukko iski maalit. Raumalaisjoukkue käytti omat tilaisuutensa tehokkaasti hyväksi ja karkasi erässä 3-0-johtoon Vili Laitisen, Ville Petmanin ja Oliver Kinnusen maaleilla.

- Ne olivat laatupaikkoja ja niistä kaveri teki hienoja maaleja. Tiedettiin, että kaverilla on taitavia yksilöitä, niin ei heille voi tuollaisia paikkoja antaa. Niistä he rankaisivat meitä kovalla kädellä, summasi Jukurien päävalmentaja Marko Kauppinen.

Toisessakin erässä Jukureilla oli tilaisuutensa kaventaa ottelu, mutta Tobias Ancicka ei ollut yllätettävissä Lukon veräjällä. Kotijoukkue rokotti puolestaan jälleen kovalla teholla ja Leo Ring sekä Eppu Karuvaara iskivät erän puolivälin jälkeen taululle 5-0-lukemat.

Erän lopussa Jukuritkin lopulta sai kuparisensa rikki, kun Henri Nikkanen viimeisteli maalinedustalta 5-1-kavennuksen.

Päätöserässä Jukurit ei kovasta yrityksestä huolimatta saanut aikaan enempää osumia, vaan vedot menivät turhan usein ohi tai pysähtyivät raumalaispelaajiin. Lukkokaan ei enää lisäosumia tehnyt, joten 5-1-lukemat jäivät loppunumeroiksi.

- Ei viisikkopelissä oltu noin paljon jäljessä, mitä tulos näyttää. Yksittäiset virheet maksoivat tänään paljon. Henkinen puoli jäi vähän piippuun ja se näkyi ehkä vähän hyökkäyspäässä. Lauottiin paljon blokkeihin ja maalivahdin syliin. Päättäväisyyttä olisi kaivannut lisää, jolloin olisi pystytty tekemään tästä pelistä tuloksellisesti tiukempikin, Kauppinen arvioi.

- On tietysti henkisesti haastavaa valmistautua ja latautua peräkkäisien päivien peleihin, mutta sitä on vain opeteltava, jotta saadaan joka päivä itsestä paras irti, eikä vain joka toinen päivä.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 40 24 2 2 12 78 1,95
2. SaiPa 42 21 4 5 12 76 1,81
3. Lukko 40 20 5 2 13 72 1,80
4. JYP 38 19 6 2 11 71 1,87
5. Ilves 41 18 6 4 13 70 1,71
6. KooKoo 40 18 7 1 14 69 1,73
7. KalPa 39 19 4 2 14 67 1,72
8. Ässät 40 18 4 3 15 65 1,63
9. K-Espoo 42 15 3 6 18 57 1,36
10. TPS 41 12 6 6 17 54 1,32
11. HIFK 41 15 2 4 20 53 1,29
12. HPK 41 12 4 7 18 51 1,24
13. Jukurit 39 13 3 5 18 50 1,28
14. Pelicans 39 11 5 6 17 49 1,26
15. Kärpät 41 11 5 4 21 47 1,15
16. Sport 40 9 1 8 22 37 0,93

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O