23.10.2019 22:42
Otteluraportti: JYP kamppaili Jukurit kumoon lopun osumilla
Jukurit oli pistetaistelussa mukana nihkeälläkin esityksellä ottelun lopulle saakka. JYP kuitenkin käänsi ottelun lopulta edukseen 2-5-numeroin.
Ottelun avauserä mentiin täysin JYPin tahdissa, eikä Jukurit saanut omia koneitaan käyntiin missään vaiheessa erää. Sami Rajaniemi oli erässä mikkeliläisryhmän hahmo ottamalla useamman loistotorjunnan ja pysäyttämällä kaikkiaan 14 laukausta.
Kertaalleen jukurivahti joutui kuitenkin antautumaan, kun Samuli Ratinen vei JYPin 0-1-johtoon erän puolivälin jälkeen.
JYP onnistui toisen erän alkuun tappamaan kaksi alivoimaakin ja näytti niiden jälkeen saavan jälleen otteen, mutta Jukurit onnistui nousemaan tasoihin. Mika Partanen karkasi Anttoni Hongan kiekonmenetyksen seurauksena läpiajoon ja iski laatan varmasti Eetu Laurikaisen selän taakse.
Jukurit pääsi tasoituksen jälkeen hieman peliin mukaan, mutta todellisille tekopaikoille pääseminen tuotti vaikeuksia. JYPillä oli puolestaan muutamia tilaisuuksia johtomaalin tekoon, mutta Rajaniemi piti maalinsa puhtaana.
- JYP tuli hyvin peliin ja oltiin enemmän tai vähemmän koko peli ottavana osapuolena. Pysyttiin kuitenkin tuloksessa kiinni ja pystyttiin jollain tasolla puolustamaan. Rajaniemi otti varsinkin ensimmäisessä erässä hyviä torjuntoja ja siinä peli olisi voinut revetä, Jukurien hyökkääjä Miika Roine totesi.
- Meillä oli siinä tasoituksen jälkeen hyvä vaihe ja olisi siinä pystytty ehkä joku maalikin tekemään. Paljon jäi kuitenkin parannettavaa.
Päätöserässä kamppailu eteni tasalukemissa aina viimeiselle kymmenminuuttiselle saakka, kunnes Roine napautti maalin edestä 2-1-osuman ylivoimalla.
Jukurien johtoasema piti kuitenkin vain hieman reilut kolme minuuttia. Petrus Palmu toi ensin jyväskyläläiset tasoihin ja heti perään Julius Nättinen iski 2-3-johtomaalin JYPille.
Jukurien tasoituksen hakeminen ilman maalivahtiakaan ei tuonut toivottua tulosta, vaan toistamiseen osunut Nättinen sekä Robert Rooba viimeistelivät 2-5-loppulukemat tyhjään maaliin.
- Kolmannessa päästiin sitten siinä vielä johtoon, mutta vähän huono jäähy siihen ja kaveri tasoihin. Pienestä se loppupeleissä on kiinni, mutta oli se kyllä nihkeä peli meiltä, summasi Roine.
Jukurikapteeni näkee ongelmana tällä hetkellä tietynlaisen liiallisen varovaisuuden pelaamisessa.
- Virheitä tulee, se on selviö, mutta pitäisi uskaltaa olla rohkea. Siinä on kuitenkin vierellä kaveri, joka voi paikata virheen. Sitten jos ollaan vähän varovaisia ja virhe tulee sittenkin, niin siinä ei välttämättä olekaan se kaveri paikkaamassa, koska kaikki ovat niin varuillaan omasta pelaamisesta, arvioi Roine.
- Ei tässä auta kuin opiskella, ottaa virheistä opiksi ja pitää huoli, ettei niitä tehdä enää uudestaan. Täytyy pitää mieli kirkkaana ja löytää se tietynlainen rohkeus taas tuohon pelaamiseen, niin uskon että homma vielä kääntyy.