Otteluraportti: Jukurien Helsingin vierailusta katastrofi

Jukurien vierailu Helsinkiin ei ilonaiheita tarjonnut. HIFK kuritti löysästi pelannutta vierailijaa kovalla teholla ja vei voiton 11-1.

Jukurien esitys HIFK:n vieraana oli täydellinen mahalasku.


Ottelun alku oli Jukureille sysimusta, sillä Anton Lundell vei HIFK:n 1-0-johtoon vain 24 sekunnin pelin jälkeen. Tämän jälkeen mikkeliläisryhmän peliä vaikuttivat Samuli Piipposen ja Ville Hyvärisen peräkkäiset 2+10-minuutin rangaistukset, joiden aikana Juha Jääskä siirsi helsinkiläiset jo 2-0-johtoon vajaan kuuden minuutin pelin jälkeen.

Jukuritkin sai erässä muutamia yksittäisiä hyökkäyksiä aikaan ja kertaalleen pääsi yrittämään ylivoimallakin, mutta tulosta ei tullut. HIFK sen sijaan rokotti ylivoimalla erän lopussa vielä toistamiseen, kun Jääskä iski lukemiksi 3-0.

Toisessa erässä meno jatkui Jukurien osalta entistä synkempänä. Oma pelaaminen oli hyvin laiskaa ja HIFK iski kovalla teholla kiekkoa tarjotuista tilanteista sisään. Hieman ennen erän puoliväliä Johan Motin ja Teemu Tallberg iskivät pikamaaleillaan lukemiksi 5-0. Tämän jälkeen Jukurit vaihtoi maalille Eetu Randelinin.

Erän loppupuolella helsinkiläisryhmä kuritti löysästi pelannutta jukuriryhmää kovalla kädellä tehtailemalla reiluun viiteen minuuttiin neljä maalia. Osumat menivät Lundellin, Joona Luodon, Miro Väänäsen sekä Micke-Max Åstenin nimiin.

Päätöserässä HIFK:n pelaamisesta suurin into oli jo mennyt ja viimeinen kaksikymppinen enää pelailtiin pois. Jukurit sai tehtyä kavennusosuman kahden miehen ylivoimalla, kun Aleksandr Jakovenko laukoi 9-1-maalin.

Ottelun viime minuuteilla HIFK kuitenkin vielä kuritti kahdesti mikkeliläisryhmää täydentäen umpisurkean illan, kun Väänänen ja Tallberg iskivät illan toisillaan loppulukemiksi 11-1.

- Tämä oli luokaton ja katastrofaalinen esitys, josta meidän kaikkien täytyy kantaa vastuu. Pahin mahdollinen alku otteluun ja pelin sisällä siitä sitten häviää kaikki. En voi oikein uskoa tätä, enkä ole koskaan vastaavassa ollut. Asiassa on aika paljon käsiteltävää, jotta joukkueena pystytään menemään eteenpäin. Meillä on nyt pari päivää aikaa käsitellä tämä asia ennen seuraavaa ottelua, summasi päävalmentaja Marko Kauppinen.