Otteluennakko: Pelicans tapaninpäivän tahdeissa vierailulle Ikiomalle

Jukurit palaa joulutauolta pelien pariin kotiyleisön edessä, kun Ikiomalle tapaninpäivän vääntöön vieraaksi saapuu Pelicans.


Jukurit katkaisi orastavan kahden ottelun tappioputkensa juuri ennen joulutaukoa, kun JYP kaatui Ikiomalla selvin 4-0-lukemin. Vaikean avauserän jälkeen Jukurit sai pelin juonesta kiinni toisessa erässä ja hallitsi kahta jälkimmäistä erää pitäen vierailijan vankasti otteessaan.

Sarvipäiden voiton tehomiehenä hääri Patrik Puistola, joka iski ottelussa tehot 1+2. Toista maalia alustamassa ollut puolustaja Oliver Larsen puolestaan venytti pisteputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi. Maalinsuulla varsinkin avauserässä tärkeitä koppeja ottanut Markus Ruusu pelasi JYPiä vastaan jo kauden kolmannen nollapelinsä.

JYP-ottelussa mikkeliläisten puolustukseen palasi Jokereissa vuokrasopimuksella syksyn pelannut Hannes Häkkilä. Puolustaja jatkaa mikkeliläispuolustuksessa ainakin vielä tiistain Pelicans-ottelun ajan. Hyökkääjä Markus Oden puolestaan siirtyy loppukaudeksi Ruotsin HockeyAllsvenskanissa pelaavaan Västerås IK:hon.

Tapaninpäivän taistoon Jukurit saa vieraakseen Pelicansin. Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti ja molemmat ovat voittaneet kertaalleen. Jukurit vei avauskohtaamisen Lahdessa 4-0-lukemin, kun taas Pelicans oli etevämpi Ikiomalla 4-1-numeroin.

Pelicans lähtee otteluun kolmen ottelun voittoputkessa. Viime viikon otteluista molemmat venyivät jatkoajalle, mutta lahtelaisryhmä kuitenkin onnistui nappaamaan lisäpisteen sekä HIFK:ta että Kärppiä vastaan.

Lahtelaisten kultakypärää kantaa edelleen ilman maaleja vielä oleva Ryan Lasch, joka on kerännyt 23 syöttöpistettä. Viime aikoina hyvässä pistevireessä ovat olleet viimeisiin viiteen otteluun tehot 1+3 kerännyt Nate Schnarr sekä Kärppiä vastaan kahdesti osunut Aleks Haatanen, jonka pistepussi on viiden edellisen ottelun aika karttunut viidellä tehopisteellä.

Lahtelaisryhmän kokoonpanossa on tullut myös muutosta edelliseen kohtaamisen nähden maalinsuulla, sillä Jussi Olkinuora siirtyi joukkueesta loppukaudeksi Sveitsiin. Joukkueen maalia viime pelit on vartioinut Jasper Patrikainen.

Pelicans kärsii tällä hetkellä loukkaantumisista, sillä sairastuvan puolella ovat puolustajat Kasper Puutio sekä Viktor Persson. Hyökkäyksestä sivussa ovat Sakke Hämäläinen, Konsta Hirvonen, Patrik Carlsson sekä Aatu Jämsen.

Jukurit-Pelicans pelataan Ikioma Areenalla tiistaina 26.12. kello 17.00! Ovet avataan tuntia aiemmin! Liput matsiin saat hankittua ennakkoon Jukurit Shopilta sekä lippu.fi/jukurit!

Muista myös mahtava lipputarjous sekä istuma- että seisomapaikoista: kauppa.jukurit.fi tai Jukurit Shop!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O