Pe 8.8. 19:30 VS.

Otteluennakko: Oululaisvieraita Ikiomalle viikon alkuun

Jukurit aloittaa kahden ottelun viikkonsa kotikaukalossa. Keskiviikkona Ikiomalle vieraaksi saapuu Kärpät.


Jukurien tilastoihin viikonlopun peleistä tuli voitto sekä tappio. Perjantaina mikkeliläisryhmä oli Lukkoa vastaan avauserässä tehokas ja iski kolme maalia raumalaisten verkkoon. Joukkueen taisteluilme oli läpi ottelun vahva, se puolusti kahdessa jälkimmäisessä erässä tiiviisti Lukon painostaessa ja vei täydet pisteet 5-3-lukemin.

Lauantaina KooKoon vieraana mikkeliläisryhmä oli pahasti jaloissa ottelun avauserässä. Toisessa ja kolmannessa erässä kamppailu tasoittui, mutta puolustuspään pelaaminen oli perjantaita huolimattomampaa ja hyökkäyspäässä tehottomuus vaivasi. KooKoo iski päätöserässä voittoon tarvittavat maalit ja käänsi kamppailun 3-2-voitokseen.

KooKoo-ottelussa konkarihyökkääjä Jarkko Immonen iski kuluvan vuoden ensimmäiset maalinsa, kun hän teki mikkeliläisten molemmat osumat. Kaikkiaan Immonen on tehnyt kuluvalla kaudella kolme täysosumaa.

Perjantain ottelussa maaliverkkoa heiluttanut Patrik Puistola nousi Jukurien kultakypäräksi. 22-vuotias hyökkääjä on koonnut 40 ottelussa tehot 12+17. Puistola rikkoi jo aiemmin kaudella liigauransa yhden kauden piste-ennätyksen.

Lauantaina pelin kesken loukkaantumisten vuoksi jättänyt Otto Mäkinen on pelikunnossa Kärppiä vastaan. Kapteeni Juhamatti Aaltosen tilannetta sen sijaan tarkastellaan jatkotutkimuksissa alkuviikosta.

Ikiomalle keskiviikkona saapuu ensimmäistä kertaa tällä kaudella vierailulle Kärpät. Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kertaalleen aiemmin: lokakuun alussa Oulussa Kärpät vei tiukasta kamppailusta voiton 4-3-lukemin.

Oululaisryhmän viime aikojen tulokset ovat olleet alavireisiä, sillä kuluvan vuoden puolella pelaamistaan viidestä ottelustaan se on ottanut vain yhden jatkoaikavoiton. Viime viikon kamppailuissaan se taipui voittomaalikisassa Sportille 2-1 ja kotikaukalossaan Ässille 3-1-lukemin.

Kärppien pistekärkenä on jukuripaidassakin urallaan pelannut Teemu Turunen, joka on iskenyt tehot 10+15. Hänen perässään sisäisessä pistepörssissä on pisteen vähemmän kerännyt Ville Leskinen.

- Kova vastustaja on tiedossa, Kärpillä on paljon laadukkaita pelaajia. Uskon, että haastava ja kova peli on tulossa. Meidän pitää olla pienissä yksityiskohdissa hieman tarkempia kuin viime peleissä olemme olleet. Jokainen hoitaa oman paikkansa vielä hieman paremmin ja on kovempi. Mielestäni se on tärkeintä, jotta voimme pärjätä, varakapteeni Niclas Lundgren tiivistää.

Jukurit-Kärpät pelataan Ikioma Areenalla keskiviikkona 18.1.2023 kello 18.30. Ovet avataan tuntia aikaisemmin! Ottelussa keskiviikon opiskelijaetu: haalarit päällä tai opiskelijakortilla sisäänpääsy 5 euroa ja pelissä opiskelijahintaisia juomatarjouksia! Liput matsiin Jukurit Shopilta ja lippu.fi/jukurit!


Otteluinfo: Jukurit-Kärpät keskiviikkona 18. tammikuuta klo 18.30

Keskiviikkona Ikiomalla kamppaillaan jälleen tärkeistä pisteistä, kun Oulun Kärpät saapuu Jukurien vieraaksi. Keskiviikkopelin kunniaksi opiskelijoille tarjolla Heimoetu! Lisäksi ottelussa julkaistaan myös sopimusuutisia.

Lue lisää

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O