Otteluennakko: Kolmen pelin viikko vauhtiin Savon derbyllä

Jukurit kamppailee keskiviikkona viikon ensimmäisessä kamppailussaan Savon herruudesta KalPaa vastaan.


Jukurit kärsi vuoden ensimmäisessä kamppailussaan lauantaina Vaasassa tappion. Siipirikkoisella ryhmällä kuitenkin vahvan peliesityksen esittänyt mikkeliläisryhmä taipui lopulta 6-3-lukemin.

Mikkeliläisten ilonaiheita Sport-ottelussa olivat Brayden Traceyn liigauran avausmaali ja Thomas Olsenin maalittoman jakson katkaisu.

Sarvipäät saavat keskiviikon kamppailuun hyökkäykseensä toivottuja apuja, sillä pitkään sivussa ollut Max Ellis palaa kokoonpanoon, jonka lisäksi lauantain ottelun huilannut kapteeni Jesper Piitulainen on myös jälleen kehissä. Puolustusta paikkaamassa ovat Lukosta vuokralle kahdeksi otteluksi saapuvat Onni Korkka ja Kalle Ervasti sekä yhdysvaltalainen Tim Lovell, joka hakee paikkaa joukkueesta viikon mittaisella koeajalla.

- Lopetin pelit joulukuussa Michiganissa NCAA:ssa ja sen jälkeen otti aikansa saada sopiva tarjous jostain. Siskoni tuli tänne pelaamaan tyttöjen MM-kisoihin ja minä toin laukkuni tänne. Tämä on ollut mahtavaa. Vastaanotto täällä on ollut uskomaton, kaikki ovat ottaneet minut tervetulleesti vastaan, Lovell kertoi.

- Olen hyökkäävä puolustaja, mutta osaan myös puolustaa. Pyrin aina katsomaan mahdollisuuksia lähteä hyökkäyksiin mukaan ja rakentamaan peliä. Haluan auttaa joukkuetta voittoihin otteillani.

Keskiviikkona Jukurit matkaa kolmen pelin viikon kärkeen Kuopioon kauden kolmanteen Savon derbyyn. Aiemmat kohtaamiset ovat olleet tiukkoja, sillä molemmat ovat voittaneet kotiottelunsa maalin erolla. KalPa oli syyskuun lopulla vahvempi 2-1-numeroin ja Jukurit puolestaan lokakuussa vei voiton jatkoajalla 3-2-lukemin.

KalPalle joulukuu oli vaikea, sillä se voitti yhdeksästä ottelustaan vain kaksi. Uudelle vuodelle kuopiolaiset saivat kuitenkin positiivisemman alun, kun se kaatoi viikonlopun tuplaotteluissa Tapparan 5-2- ja 4-2-numeroin.

Kuopiolaisten kultakypärää kantaa Patrick Curry, joka on tehnyt tehot 18+22. Yhdysvaltalaishyökkääjä on myös joukkueensa paras maalintekijä.

Kuopiolaisten sairastuvalla ovat joulukuun alussa ryhmään liittynyt Jere Karjalainen, Sakke Vallius, Veeti Miettinen, Benjamin Korhonen ja Kristjan Kombe. Karjalainen on sivussa 1-2 viikkoa, muiden tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan.

- KalPa on kaikin puolin aika vaarallinen joukkue. Viidellä viittä vastaan pystyvät oikeastaan joka osa-alueella tekemään maaleja, joten meidän pitää itse pystyä aika ehjään suoritukseen. Pitää myös pystyä hyökkäämään heitä vastaan, totesi valmentaja Jesse Welling.

Seuraa heitä

Max Ellis: Yhdysvaltalaistaituri palaa pitkän tauon jälkeen kaukaloon täynnä energiaa. Vauhdikas laitahyökkääjä on osoittanut maalintekijän kykyjään ja tuo varmasti lisää uhkaa muun muassa erikoistilanteisiin.

Aleksi Klemetti: Laitahyökkääjä on ollut viime ajat hyvässä iskussa ja kohonnut kuopiolaisten pistepörssin kärkipäähän. Viimeiset viisi ottelua ovat tuottaneet hyökkääjälle tehot 1+5.

Top5-pistemiehet

Jukurit

Peter Abbandonato, 35. 11+19=30

Jesper Piitulainen, 35. 12+14=26

Topias Hynninen, 32. 7+17=24

Aleks Haatanen, 30. 9+12=21

Kim Johansson, 35. 6+13=19

KalPa

Patrick Curry, 37. 18+22=40

Jaakko Rissanen, 36. 9+23=32

Matyas Kantner, 37. 17+11=28

Aleksi Klemetti, 37. 10+18=28

Lasse Lappalainen, 37. 5+16=21