08.10.2020 10:00
Otteluennakko: Ilves ja TPS viikonlopun haasteina
Jukurit lähtee metsästämään kauden avausvoittoaan viikonlopun kamppailuissa Ilvestä ja TPS:ää vastaan.
Liigauransa avausmaalin KalPaa vastaan iskenyt Afanasyev pääsee testaamaan tehokkuuttaan jälleen viikonloppuna.
Jukurit aloitti kautensa viikonloppuna KalPaa ja JYPiä vastaan. Pisteitä otteluista ei kuitenkaan mukaan tarttunut, vaan tiukat taistelut kääntyivät maalin tappioiksi molemmissa otteluissa. Pelaamisessa oli toimiviakin elementtejä havaittavissa, mutta henkilökohtaiset virheet omalla alueella ja tehottomuus omissa paikoissa olivat kompastuskivinä.
- Tässä vaiheessa kautta pelissä on paljon kehitettävää. Syynä siihen miksi pisteitä ei tullut, niin oli isot radikaalit virheet. Annettiin vastustajalle sellaisia maalipaikkoja, että tällä tasolla niistä joutuu hyvin usein kiekon omasta maalista kaivamaan. Niistä ollaan puhuttu, mutta on siellä pelissä paljon muitakin asioita, joita ollaan yritetty saada paremmaksi jumpattua.
Otteluissa edukseen esiintyi etenkin Otto Mäkisen johtama hyökkäyskolmikko, jossa laidoilla pelasivat Kristian Afanasyev sekä Mikael Saha. KalPaa vastaan kolmikko teki joukkueen ainoan osuman ja pelasi muutenkin pirteästi läpi viikonlopun.
Jukurien erikoistilannepelaaminen oli kamppailuissa myös vahvaa. Joukkue teki neljä ylivoimamaalia ja on ylivoimatilaston kärjessä 40 prosentin tehokkuudellaan. Alivoimalla mikkeliläisryhmä piti puolestaan maalinsa puhtaana selvittäen kaikki viisi alivoimaansa takaiskuitta.
Hyökkäysvarmuus testissä Tampereella
Perjantaina vastassa oleva Ilves oli avausviikonloppuna hyvässä iskussa ja nappasi voitot molemmista otteluistaan. Se kaatoi kotikaukalossaan SaiPan 2-1-numeroin ja haki HIFK:sta vierasvoiton 1-3-lukemin.
Viime kaudella joukkueet kamppailivat tasaisesti, sillä kumpikin onnistui ottamaan kaksi voittoa kauden keskinäisistä kohtaamisista. Molemmat saivat sekä koti - että vierasvoiton.
Tamperelaisryhmässä on paljon tuttuja pelaajia viime kaudelta, sillä muun muassa NHL-sopimuksen tehnyt, joukkueen viime kauden tehomies Arttu Ruotsalainen jatkaa ainakin alkukauden joukkueessa, kuten myös Matias Maccelli.
Jatkajien joukossa ovat myös kapteeni Eemeli Suomi sekä Pohjois-Amerikasta kesken viime kauden palannut Ville Meskanen. Maalinsuulla torjuu vahvasti viime kaudella esiintynyt tsekkivahti Lukas Dostal.
- Erittäin vauhdikas joukkue tulee vastaan. Tykkäävät haastaa ja lähtevät kuin tykinsuusta, jos me hukataan kiekkoja väärässä paikassa ja silloin tulee kiire omiin. Hyökkäysvarmuus ja kiekossa pysymisen taito tulee meiltä olemaan mittarissa Tampereella. Lapsuksia ei saa tulla missään osa-alueella.
Ikiomalle uudistuneita vieraita Turusta
Lauantaina Ikiomalle vierailulle saapuva TPS on puolestaan uudistunut melkoisesti, sillä Raimo Helmisen luotsaamaan turkulaisjoukkueeseen liittyi peräti 14 täysin uutta pelaajaa, joista yhdeksän on ulkomaalaisia.
Joukkuetta vahvistavat muun muassa KHL:ssäkin torjunut Andrei Karejev, Ruotsin mestaruudenkin urallaan voittanut Oliver Bohm, NHL-varatut Ruslan Ishakov ja Timur Ibragimov sekä ECHL:n maalikuningas Josh Kestner.
Kauden ensimmäisistä otteluistaan TPS kartutti pistesaldoaan kolmella pisteellä. Perjantaina se kärsi 3-2-tappion Ässille, mutta lauantaina kaatoi kotikaukalossaan Lukon 4-2-lukemin.
Turkulaisjoukkue sopi viime kaudella Jukureille vastustajana, sillä voitot menivät mikkeliläisryhmälle 2-1 ja se onnistui ottamaan liigahistoriansa ensimmäisen voiton Turussa. Joukkueiden välinen runkosarjan päätöskierroksen ottelu jäi pelaamatta kauden keskeydyttyä.
- TPS on uudistunut todella paljon viime kaudesta ja pelaa varmasti erilaista jääkiekkoa. Täytyy tässä taustalla tehdä työtä sitä ottelua varten, että ollaan valmiina siihen, kun kiekko lauantaina tippuu jäähän.
Jukurit-TPS alkaa lauantaina 10.10.2020 Ikioma Areenalla kello 18.30. Ovet avautuvat tuntia aikaisemmin. Seisomapaikkaliput maksavat otteluihin 15 € ja istumapaikkaliput 25 €. Lisäksi tarjolla on aiemmilta kausilta tuttu perhelippu (50 ja 45 euroa ennakkomyynnissä). Alennusryhmät saavat 2 euron alennuksen normaalihintaisista seisoma- ja istumapaikkalipuista.