Lumme Energian yhteenveto: Jukurit näytti upean taisteluilmeensä

Jukurit pesi kasvonsa. Ylivoimanen sarjakärki kuitenkin liian kova Oulussa.

Edellisen pelin ilme oli korjattu ja kaukalossa nähtiin taas vahvaa taisteluilmettä esittänyt viikinkiryhmä. Ottelussa kamppailtiin tasapäin ja ottelu ratkesi vasta lopussa Kärppien vieden pisteet lukemin 5-2 (2-1, 0-0, 3-1).

Jukurit tuli otteluun vahvalla taisteluilmeellä ja kovalla kamppailu asenteella. Ottelun ensimmäinen erä oli vauhdikas ja tunteikas heti alusta alkaen. Kärpät sai kuitenkin avausmaalin ajassa 01.57 kun Otto Karvinen laukoi isännät 1-0 johtoon. Vahvaa peliä esittänyt viikinkiryhmä pääsi ottelun edetessä paremmin peliin mukaan. Ajassa 11.03 Jukurit sai hankittua pyörityksen päätteeksi kahden miehen ylivoiman. Ylivoima pyöri hienosti ja ottelu saatiin tasoihin, kun Turo Asplund ampui kiekon ohi Kärppien maalivahdin. Syöttöpisteen maaliin saivat Zach Budish ja Teemu Suhonen. Jukurit hallitsi avauserän loppua, mutta Kärpät pääsi yllättämään viikinkiryhmän Joona Huttulan ensimmäisellä liigamaalilla ja siirtyi 2-1 johtoon.

Toisessa erässä ottelu jatkui vauhdikkaana ja fyysisenä. Viikinkiryhmä jatkoi siitä, mihin ensimmäisessä erässä jäi ja sai ottelun hallinnan itselleen. Jukurit taisteli raivokkaasti ja sai luotua maalipaikkoja, mutta kiekkoa ei uponnut Veini Vehviläisen selän taakse. Kärppien yritykset nollasi hienosti pelannut Sami Rajaniemi, kolmanteen erään mentiin lukemissa 2-1.

Kolmannessa erässä kamppailtiin tasapäisesti kiekosta, eikä Jukurit antanut missään vaiheessa tuumaakaan periksi. Ajassa 46.26. Kärpät kuitenkin siirtyi 3-1 johtoon Jyri Junnilan osumalla. Jukurit ei tästä lannistunut vaan kavensi ottelun 2-3 Jesper Piitulaisen hienolla osumalla. Viikinkiryhmä taisteli upeasti loppun asti, mutta tänään selkeä liigan ylivoimainen sarjakärki näytti vahvuutensa ja vei ottelun nimiinsä lukemin 5-2.

Samanlaisella energisellä pelillä ja taisteluilmeellä lähdetään tiistaina 13.2 pelattavaan kotiotteluun KooKoota vastaan. Ottelusta lähdetään hakemaan tärkeitä pisteitä, käytäessä taistelua joukkueiden paremmuudesta sarjataulukossa.


Ottelun tilastot löydät TÄÄLTÄ.

Ottelun huippuhetket löydät alta.




LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI 2018

1. #5 VILLE HYVÄRINEN

1. #18 ZACH BUDISH

1. #27 MIKA PARTANEN

2. #54 JESPER PIITULAINEN

2. #30 JUHANA AHO

2. #4 TEEMU SUHONEN

2. #35 SAMI RAJANIEMI

2. #23 TURO ASPLUND

2. #73 ILMARI PITKÄNEN

2. #33 JANNE RITAMÄKI

2. #15 VILLE LESKINEN

2 PST

2 PST

2 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST

1 PST



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O