Pe 13.2. 18:30 VS.

LUMME ENERGIAN OTTELURAPORTTI: KOKKOSEN URAN ENSIMMÄINEN OSUMA EI SIIVITTÄNYT VOITTOON SAAKKA

Ilta Hämeenlinnassa tarjosi vauhdikkaan ja tasaisen kamppailun pisteistä. Mikko Kokkonen niittasi liigauransa ensimmäisen maalinsa.

Mikko Kokkonen teki ottelussa ensimmäisen liigamaalinsa. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen



Ilta Hämeenlinnassa sisälsi paljon tapahtumia. Peli oli juuri sellainen, mitä saattoi odottaa etukäteen, vauhdikas ja tasainen. HPK:n kanssa käydyt kamppailut eivät ole jättäneet ketään kylmäksi.

Kolmen pelin voittoputkessa ollut kotijoukkue oli odotetun vahva hyökkäyspäässä ja onnistui ajoittain pyörittämään pitkiä hyökkäyksiä puolustusalueellamme, ensimmäisessä ja toisessa erässä. Juhana Aho esitti lukuisia upeita torjuntoja ja tarjosi mahdollisuuden voittoon.

Oma hyökkäyspeli tuotti tulosta ja tänään saatiin kiekkoa reppuun. Mikko Kokkonen pystyi ohittamaan HPK maalivahdin ensimmäisenä. Liigauransa avausmaalin Kokkonen laukoi ajassa 7.44 ja kirjautti taululle lukemat 0-1. HPK onnistui tasoittamaan ottelun vielä ensimmäisessä erässä.

Maaleja tehtiin vuorotellen. Tiukka toinen erä tarjosi kaksi maalia. Jesper Piitulainen laukoi ylivoimamaalillaan lukemat 2-1 ajassa 23.02. Syöttöpisteen maaliin saivat Teemu Suhonen ja Janne Tavi. Hämeenlinnalaisten tasoitus syntyi ajassa 35.52 Filip Riskan lavasta.

Päätöserässä HPK pääsi 3-2 johtoon, mutta kuusi minuuttia ennen kolmannen erän loppua Valtteri Hotakainen laukoi kiekon ohi HPK maalilla pelanneen Emil Larmin ja tasoitti ottelun lukemat 3-3. Näytti, että jälleen tarvitaan lisäaikaa, mutta harmittavasti HPK onnistui tekemään ratkaisevan 4-3 maalin hetki ennen täyttä aikaa. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 5-3 HPK:n tehdessä vielä yhden maalin.

- Tottakai päällimmäisenä iso pettymys, ei saatu taaskaan mitään mukaan tästä pelistä. Peli oli kyllä hyvää, mutta omissa soi vähän helposti. Ne pitää saada pois, summasi hyökkääjä Nestori Lähde.

Taistelu jatkuu heti huomenna!

Lauantai-illan huumaa tarjoillaan Ikioma Areenalla Savon Derbyn merkeissä. Kello 17.00 alkavassa ottelussa Jukurit ja KalPa pelaavat toisen Savon Derby -ottelun tällä kaudella.

Tätä et halua missata!

Liput otteluun täältä.


LUMME ENERGIAN TÄHTIPÖRSSI



Mikko Kokkonen 1p

Joonas Kalliola 1p
Mika Partanen 1p
Teemu Suhonen 2p
Markku Flinck 2p
Miika Roine 1p
Juhana Aho 2p
Julius Vähätalo 1p
Turo Asplund 1p
Sami Rajaniemi 1p


SAVON DERBY IKIOMA AREENALLA



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. KooKoo 45 23 7 1 14 84 1,87
3. Lukko 47 23 6 3 15 84 1,79
4. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 47 21 7 4 15 81 1,72
7. KalPa 46 22 5 4 15 80 1,74
8. Ässät 47 21 6 3 17 78 1,66
9. HIFK 47 18 4 4 21 66 1,40
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 45 13 7 6 19 59 1,31
12. TPS 48 12 7 8 21 58 1,21
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 45 14 3 6 22 54 1,20
15. Kärpät 47 13 5 5 24 54 1,15
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O