ENNAKKO: Helsingin IFK tulee - olemme valmiina

Jukurit ja HIFK vääntävät pudotuspeliunelmasta Ikioma Areenalla.

Kun kevään aurinko painuu tänään mailleen, käynnistyy Ikioma Areenalla taistelu, josta ei tule säihkettä puuttumaan. Mikkelin Jukurit ja Helsingin IFK vääntävät illalla pudotuspelipaikan puolesta. Tämä fakta pätee kumpaakin joukkueeseen.

Jukurit on tällä hetkellä Liigassa sijalla 11, 58 pisteellä. HIFK löytyy puolestaan yhdeksänneltä paikalta 65 pisteellä.

- Iso mahdollisuus on edessä. HIFK sytyttää ja liekkiä kasvattaa entisestään illan asetelma. Olemme ansainneet paikkamme tilanteeseen, jossa pelaamme helmikuun auringossa paikasta pudotuspeleihin, linjaa Jukurien puolustaja Ville Hyvärinen.

Hyvärinen nähdään tänään jukuripuolustuksessa Antti Jaatisen pakkiparina.

Jukureilta puuttuu kokoonpanosta A-maajoukkueen mukana oleva puolustaja Miika Koivisto. Lisäksi ylävartalovamma pitää Keni Karalahden sivussa kaukalon tapahtumista toistaiseksi.

- Arkikotipelit ovat olleet meille haastavia, joten illan pelissä korostuu myös henkinen valmius. Tästä asiasta on joukkueen kanssa myös puhuttu, pohtii Jukurien valmentaja Juuso Hahl.

- Tänäkin iltana ensin tulee meidän oma pelaaminen ja sen jälkeen katseita käännetään vastustajan tekemiseen. Pitää pystyä pelaamaan oikeanlaisella kovuudella, mutta myös rennosti, Hahl jatkaa.

Mikäli sinulta puuttuu vielä lippu illan ottelusta, hoituu ostos kätevästi täältä tai Jukurit Shopista!