Ke 17.12. 18:30 VS.

A-NUORTEN SM-LIIGA JATKUU TÄNÄÄN PIEKSÄMÄELLÄ KLO 17.00

Jukurit-A jalkautuu tänään maakuntaan ja pelaa sarjaottelun Oulun Kärppiä vastaan Pieksämäellä. Ottelu alkaa klo 17.00.

Nuorten Viikinkien kauden toisessa ottelussa vastaan luistelee sarjan kestomenestyjä Oulun Kärpät. Jukurit taipui kauden ensimmäisessä ottelussa viime kauden runkosarjan voittajalle ja toissakevään mestarille HPK:lle niukasti 1-2. Kärpät puolestaan onnistui voittamaan kotiottelunsa, viimekevään finaaliuusinnassa, KalPan 6-1. Jukureilla on siis edessään Pieksämäellä iso haaste.

Kotijoukkueen kokoonpanoon on tehty pieniä muutoksia. Kokoonpanoon saadaan jälleen neljä uutta jukuripäätä. Viime vuoden Jukurien B-junioreita edustaneet Iiro Kurttila ja Pieksämäen kasvatti Roope Remes pelaavat uransa ensimmäiset A-nuorten ottelut. Eikä ole syytä unohtaa Warkiksen kasvattia Joona Viljakaista, joka oli kokoonpanossa jo HPK-ottelussa. Maalilla jatkaa Eetu Randelin.

Nyt kaikki katsomaan Suomen parasta juniorikiekkoa ja kannustamaan Etelä-Savon maakunta voittoon!!


Kokoonpanot Jukurit - Kärpät (31.08.2018)

Jukurit

1. KENTTÄ

#28 Rintamäki, Nicklas
#82 Linjala, Miiro
#12 Huttunen, Heikki
#26 Grönblom, Tom
#47 Forsblom, Saku

2. KENTTÄ

#16 Mutikainen, Matias
#55 Sivonen, Ville
#17 Zeman, Tomas
#7 Persson, Mikkel
#22 Laitinen, Aleksi

3. KENTTÄ

#19 Lappalainen, Teemu
#62 Kiesilä, Perttu
#11 Viljakainen, Joona
#2 Venäläinen, Arttu
#3 Grönroos, Julius

4. KENTTÄ

#9 Polón, Reeti
#15 Soijärvi, Aleksi
#23 Remes, Roope
#6 Kurttila, Iiro

MAALIVAHDIT

#1 Randelin, Eetu
#34 Nousiainen, Valtteri

Kärpät

1. KENTTÄ

#21 Päkkilä, Eetu
#19 Järvitalo, Tommi
#23 Sedlák, Zdenek
#9 Kantola, Oskari
#26 Niskala, Jaakko

2. KENTTÄ

#16 Saarinen, Jesse
#14 Moilanen, Jesse
#24 Räty, Aku
#22 Vanttaja, Olli
#3 Loponen, Kalle

3. KENTTÄ

#11 Kuiri, Niko
#18 Heikkala, Ville
#10 Tieksola, Tuukka
#25 Kemppainen, Samuel
#13 Matinmikko, Aleksi

4. KENTTÄ

#12 Ruotsalainen, Eetu
#7 Heikkilä, Juuso
#17 Ervasti, Samuli
#27 Pietilä, Miko

MAALIVAHDIT

#30 Suutarinen, Severi
#33 Orpana, Jere

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 28 17 2 2 7 57 2,04
2. Ässät 28 15 3 1 9 52 1,86
3. KooKoo 27 13 5 1 8 50 1,85
4. JYP 25 14 3 1 7 49 1,96
5. SaiPa 28 13 2 4 9 47 1,68
6. Lukko 27 13 3 1 10 46 1,70
7. KalPa 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 29 10 3 5 11 41 1,41
9. Jukurit 29 10 3 3 13 39 1,34
10. TPS 29 8 5 5 11 39 1,34
11. Ilves 27 9 4 3 11 38 1,41
12. HPK 27 8 3 5 11 35 1,30
13. Pelicans 27 8 3 5 11 35 1,30
14. HIFK 29 9 2 2 16 33 1,14
15. Kärpät 28 8 3 2 15 32 1,14
16. Sport 26 6 0 6 14 24 0,92

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O