03.02.2017 21:39
A-NUORET: Taistelulle ei palkintoa
Nuoret viikingit taistelivat, mutta hurrikaani puhalsi ohi kolmannessa erässä. Ottelun loppulukemat 5-7 (1-0, 3-4, 1-3).
Ensimmäinen erä kamppailtiin tasaiseen tahtiin, vaikka vaarallisimmat maalintekopaikat merkittiinkin Jukureille. Ajassa 12.07 Jukurien Jani Nurkkala pääsi puolittain läpi ja iski ottelun ensimmäisen maalin sijoittamalla kiekon kauniisti JYPin maalilla torjuneen Aleksanteri Heiskasen.
Ikiomalla nähtiin maalirikas toinen erä, sillä ensimmäiseen kuuteen minuuttiin nähtiin viisi maalia ja erässä yhteensä seitsemän maalia.
Vierailijat tasoittivat ottelun 1-1:een Aapo Alapurasen osumalla, mutta kaksi minuuttia myöhemmin Jukurit siirtyi uudelleen johtoon Vili Vesalaisen maalilla. Pingisottelun tavoin JYP tasoitti lukemiksi 2-2, maalintekijänä illan toisellaan Alapuranen.
Jukurit sisuuntui tasoitusmaalista ja iski nopeaan tahtiin kaksi häkkiä. Ensin onnistui Ilkka-Pekka Kiukas ja minuuttia myöhemmin areenalla tuuletettiin Jukurien Tatu Vihavaisen viimeistelemää 4-2-osumaa.
Erän puolivälin jälkeen tunteet kuumenivat ja tasavajaalla JYP kavensi 4-3:een Roni Allénin viimeistelyllä. Jälleen vain hetkeä myöhemmin Jukurien hätiköimän vaihdon aikana hurrikaanit tulivat tasoihin Konsta Ketelin osumalla.
Tasalukemissa 4-4 siirryttiin jännittävään ja ratkaisevaan kolmanteen erään. Hurrikaaniryhmä hengitti viikinkiryhmän niskaan ja paineli kahden maalin karkumatkalle Paavo Pakarisen ja Olli-Petteri Viinikaisen osumilla.
Jukurien Juuso Föhr kavensi lukemiksi 5-6 ajassa 52.57. Jukurit sai lisää uskoa omaan tekemiseensä illan viidennellä maalilla, mutta joutui kuitenkin nöyrtymään vielä kerran vastustajan edessä, sillä JYP iski Ikioma Areenalla illan viimeisen maalin ylivoimalla ja siirretyn rangaistuksen aikana Kristian Falckin toimesta.
Ottelun lopputulos harmillisesti hienon taistelun jälkeen 5-7 (1-0, 3-4, 1-3).
- Kyllähän tuo kismittää, sillä viidellä tehdyllä maalilla pitäisi voittaa. Iso taistelu tänään meni hukkaan, kun annettiin omassa päässä osumat liian helposti. Oppia kyllä saatiin sitäkin enemmän, tiivisti ottelun jälkeen päävalmentaja Pekka Lipiäinen.