Pe 21.11. 18:30 VS.

A-NUORET: Viikinkiryhmä kamppasi Tapparan

Jukurien A-nuoret haki loistavan vierasvoiton tamperelaisryhmästä 1-3 (1-1, 0-0, 0-2).

Mikkeli Jukurien A-nuoret lähtivät perjantaina hakemaan vierasvoittoa ja revanssia Tampereen Tapparasta. Mestis-kierroksen takia ottelu kamppailtiin pienessä Lempäälään jäähallin kaukalossa, josta nuori viikinkiryhmä raapi pisteet lukemin 1-3 (1-1, 0-0, 0-2).

Ottelun ensimmäinen erä oli tasainen ja molemmat joukkeet iskivät kahteenkymmeneen minuttiin yhden maalin. Isäntäjoukkue vastasi illan ensimmäisestä osumasta ylivoimalla, kun Pete Niemi laittoi kiekon ohi Jukurien maalilla torjuneen Valentin Dufvan. Myöhemmin Jukurien Ali Liikanen tasoitti lukemiksi 1-1.

Toisessa erässä ei erikoisuuksia nähty, eikä maaliverkot heiluneet kummassakaan päässä kaukaloa.

Kolmas erä oli Jukurien. Ajassa 46.36 Mikko Kokkonen vei viikinkiryhmän maalin karkumatkalle ja loppulukemat viimeisteli tyhjään maaliin Henri Pennanen.

- Hieno vierasvoitto, joka tuli hyvän puolustaistelun jälkeen. Yksi maali omiin kertoo nimenomaan onnistuneesta meidän pään puolustuspelaamisesta, kiitteli päävalmentaja Pekka Lipiäinen.

- Koko joukkue laittoi kroppaansa likoon ja haluttiin voittoa selvästi enemmän kuin vastustaja. Ensimmäisessä erässä olimme huonoja ja kolmanteen sitten parannettiin, eli pitkästä aikaa nousujohteinen peli.

Ottelu päättyi lukemiin 1-3 (1-1, 0-0, 0-2) ja kaikki tilastot löydät TÄÄLTÄ.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ässät 22 14 2 0 6 46 2,09
2. JYP 20 13 2 1 4 44 2,20
3. Tappara 22 13 0 2 7 41 1,86
4. KooKoo 22 10 4 0 8 38 1,73
5. Lukko 21 11 2 0 8 37 1,76
6. Jukurit 23 10 2 1 10 35 1,52
7. SaiPa 23 9 2 3 9 34 1,48
8. K-Espoo 22 8 2 5 7 33 1,50
9. TPS 22 6 5 4 7 32 1,45
10. KalPa 20 8 3 1 8 31 1,55
11. HPK 22 7 3 4 8 31 1,41
12. Ilves 22 7 3 2 10 29 1,32
13. Kärpät 23 7 2 2 12 27 1,17
14. Pelicans 20 4 2 5 9 21 1,05
15. Sport 20 5 0 5 10 20 1,00
16. HIFK 22 5 2 1 14 20 0,91

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O