Pe 6.2. 18:30 VS.

A-NUORET ALOITTAVAT HISTORIALLISET PLAYOFFS-OTTELUT

Jukurien A-nuoret pelaavat tänä keväänä ensimmäistä kertaa pudotuspelejä. Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettuu Vaasan Sport.

A-nuorten ensimmäinen kotiottelu lauantaina 16.3. klo 17.00. Kuvassa Heikki Huttunen. Kuva: Jukurit / Mikko Kankainen.



Kauden alkaessa joukkue asetti itselleen tavoitteeksi olla kuuden joukossa.

Marko Kauppinen avaa hieman ajatuksia menneestä ja tulevasta.

- Joukkue itse asetti tavoitteeksi olla kuuden sakissa ja loppusijoitus oli viides. Kokonaisuuteena kun ottaa huomioon viime kauden ja kauteen lähdön, niin onhan tämä jätkiltä huima suoritus.

- Tämä on vaatinut joukkueelta kovaa sitoutumista ja pelaajat ovat pystyneet ottamaan siitä kopin hienosti.

Joukkueessa on nähty huimia tasonnostajia ja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla.

- Hyvä joukkue tarvitsee aina myös kärjen. Heikki Huttunen mm. voitti koko sarjan pistepörssin. (kun lasketaan ylemmän ja alemman sarjan pisteet yhteen.) Sitten kapteeni Saku Forsblom ja Mikkel Persson nakuttivat n. 30 pinnaa mieheen. Kaikki joukkueessa ovat pystyneet nostamaan omaa tasoaan.

"Uusi juttu koko kaupungille ja koko seuralle."

Kun pudotuspelit alkavat, niin enää ei tarvitse miettiä kuin tulosta.

- Nyt sitten ei tarvitse miettiä muuta kuin voittaako ottelun. Tämä on uusi juttu koko kaupungille ja koko seuralle. Koskaan historiassa Jukurit ei ole pelannut keväällä playoffeja.

- Tämä kertoo varmasti siitä, että jotain on tehty oikein.

Vaasalaiset tarjoavat varmasti kovan vastuksen avauskierroksella.

- Erittäin fyysinen ja kovavauhtinen sarja tulossa. Vastustajalla on todella kovia hyökkääjiä moneen kenttään. Jätkät saa kyllä hikoilla. Peleistä ei tule ainakaan vauhtia puuttumaan.

Näin pelataan:


Jatkoon pääsyyn tarvitaan kolme voittoa.


Ke 13.3. Sport - Jukurit

La 16.3. Jukurit - Sport

Su 17.3. Sport - Jukurit

Ti 19.3. Jukurit - Sport

To 21.3. Sport - Jukurit


Liput kotiotteluihin 5€ / lippu. (alle 7-vuotiaat ilmaiseksi)
Heimokortilla veloituksetta.

Liput Ikioma Areenan ovelta ja ennakkoon Jukurit Shopilta.



Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
15. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O