Jukureille kypärätemppu Etelä-Savon Urheilugaalassa

Etelä-Savon parhaat palkittiin perjantaina.
Heimon tarina on yhteinen. Kiitos!
Heimon tarina on yhteinen. Kiitos!

Noin 150 urheilun ja liikunnan ystävää kokoontui perjantaina Etelä-Savon Urheilugaalaan Sokos Hotel Vaakunaan. Gaalassa palkittiin kuntien vuoden 2016 liikuttajat, vuoden parhaat urheilijat ja muut toimijat, jaettiin stipendejä ja julkaistiin yleisön valitsema sykähdyttävin urheiluhetki.

Jukurit palkittiin gaalassa kolmella palkinnolla. Jukureille myönnettiin tunnustus Mikkelin alueen vuoden 2016 liikuttajana. Lisäksi Jukurit voitti Vuoden joukkue-tittelin ja yleisöäänestyksellä valittu Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki oli Jukurien suosikkeja kumartamaton avaus Liigassa.

- Olemme nöyrästi kiitollisia jokaisesta tunnustuksesta. Olemme kiitollisia myös siitä, miten eteläsavolaiset ovat ottaneet omakseen Jukurit ja liittyneet heimoomme, Jukurien myynti- ja markkinointijohtaja Joni Vesalainen kiittelee.

Jukurit kiittää tunnustuksista ja jatkaa työtään liikunnan, urheilun ja yhteiskuntavastuun kehittäjänä. Kiitos kaikille Jukureita äänestäneille. Tämä tarina on yhteinen!


Palkintojen perustelut

Vuoden 2016 liikuttaja Mikkeli, Mikkelin Jukurit:
”Mikkelin Jukurit on luonut Liigaan nousulla sekä Liiga-otteluilla ja niiden ympärille kehitellyillä erilaisilla tempauksilla merkittävän urheiluilmiön Mikkeliin ja Etelä-Savoon. Jukurit on saanut mikkeliläiset liikkeelle urheilua seuraamaan ja on luonut mikkeliläisittäin merkittävän fani-ilmiön. Urheilun seuraamisella, fani-ilmiöillä ja urheilun ympärille rakentuvalla mediahuomiolla on merkittävä vaikutus myös henkilökohtaisesta liikunnasta ja urheilusta innostumiseen ja liikuntaharrastuksen aloittamiseen. Jukureiden liiganousu ja sen katsojat liikkeelle saanut hyödyntäminen on eteläsavolaisittain erittäin merkittävä ja valtakunnallisestikin huomiota saanut urheiluilmiö.”

Vuoden 2016 joukkue, Mikkelin Jukurit:

”Mikkelin Jukurit nousi Liigaan ja on pelannut huikean syksyn. Vastoin odotuksia joukkue on pystynyt voittamaan jopa sarjan kärkijoukkueita. Jukurit on jopa vakavasti otettava playoff-paikan tavoittelija avauskaudellaan. Suunnannäyttäjä eteläsavolaiselle urheilulle.

Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki (yleisöäänestys): Jukurien suosikkeja kumartamaton avaus Liigassa

”Mikkelin Jukurit nousi Liigaan ja on pelannut huikean syksyn. Vastoin odotuksia joukkue on pystynyt voittamaan jopa sarjan kärkijoukkueita. Jukurit on vakavasti otettava playoff-paikan tavoittelija avauskaudellaan. Liigan avausottelu päättyi 1-3 tappioon Sportille, mutta heti seuraavana päivänä kaatui KalPa 4-2.”