ENNAKKO: Tarina jatkuu Hämeenlinnassa!

HPK isännöi Jukureita torstai-illassa.

Kaksi edellistä ottelua voittanut Mikkelin Jukurit iskee tänään vieraskaukalossa Hämeenlinnan Pallokerhoa vastaan. Jukurit matkusti Hämeenlinnaan suoraan eilisen Kouvolan hiljentämisen jälkeen.

Jukurit ja HPK kohtaavat tänään kolmannen kerran kuluvalla kaudella. Hämeenlinnalaiset ovat voittaneet molemmat ottelut jatkoajan jälkeen.

Jukurien kokoonpanossa on tehty yksi muutos eilisen ottelun jälkeen. Viikinkiheimon maalia vartioi tänään Mika Norja.

- Kova taistelu on tulossa jälleen kerran sarjapisteistä. Me lähdemme haastamaan kotijoukkuetta omalla pelaamisellamme. Ilta vaatii töitä ja me olemme valmiita tekemään sen työmäärän, pohtii jukurihyökkääjä Miika Roine ottelun alla.

- Olemme saaneet voitoista kiinni ja pyritään pysymään sillä samalla tiellä. Pelihän on ollut jo pitkään hyvää ja nyt siitä on tullut palkintoakin. Vieraspelit ennakkoon kovempia joukkueita vastaan ovat sujuneet hyvin, joten ei ole syytä epäröidä illan pelin suhteen, analysoi puolestaan eilen voittomaalin kiskaissut Topi Nättinen.

- Taistelu kiekosta on tänään avainasemassa. Molemmat joukkueet haluvat hallita pelin virtausta, joten voimakas kamppailu ja laadukas syöttöpelaaminen ovat tätä kautta illan pelillisiä avaintekijöitä, linjaa Jukurien valmentaja Juuso Hahl.

Alapuolelta pääset latamaan itsesi Rantakoneen tarjoamalla Valmentaja- ja Alkulämmöllä!​