ENNAKKO: Ikioma lauantaisauna lämpenee jälleen!

Jukurit istuttaa JYPin kuumiin löylyihin.

Kauan niitä odotettiin, mutta nyt ne ovat jälleen täällä: Ikioma Areenan lauantailöylyt! Mikkelin Jukurit ja Jyväskylän JYP vastaavat lauteiden lämmityksestä klo 17 alkaen.

Ottelun lähtökohdat ovat mikkeliläisryhmän näkökulmasta herkullisen haastavat, onhan JYP voittanut edellisestä kymmenestä ottelustaan peräti yhdeksän. Joukkueet kohtaavat tänään viidennen kerran kuluvalla kaudella. Aikaisemmista kohtaamisista JYP on voittanut kolme.

Mestarisuosikin saapuminen Etelä-Savon sydämeen takaa illan otteluun takuuvarman tunnelman ja kotiyleisön arvokkaan tuen.

- Hienoa saada taas sauna täyteen ja kotiyleisön tuki meidän avuksi. Kaikki laitetaan tänä iltana likoon, linjaa kahdessa edellisessä ottelussa maalin iskenyt Olli Sipiläinen.

Sarjataulukossa JYP löytyy sijalta kuusi. Jukurit taistelee puolestaan pudotuspelipaikasta kymmenennellä sijalla.

Mikkeliläisten kokoonpanoon on tehty pari muutosta edellisen HPK-ottelun jälkeen. Jukurien maalilla pelaa Sami Rajaniemi ja puolustaja Ville Hyvärinen nousee kokoonpanoon.

Lataa itsesi illan odotettuun otteluun alapuolelta löytyvistä Rantakoneen Alku- ja Valmentajalämmöiltä!