A-NUORET: Kaksi hyvää erää eivät riittäneet voittoon

Jukurit A kohtasi K-Vantaan turnauksen toisessa ottelussaan. Vierasjoukkue painoi kolmannessa erässä viikinkilauman ohi ja loppulukemiksi kirjattiin 1-4 (0-0, 1-0, 0-4).
Jukurit kärsi tappion Lappeenrannan UK Areenalla Kiekko-Vantaalle.

Mikkelin Jukurit jatkoi taistelua lauantaina illalla Lappeenrannassa, jossa joukkue kohtasi lohipaidat. Kaksi ensimmäistä erää olivat hyvää jääkiekkoa Jukureilta, mutta lopputulos kääntyi kaikesta huolimatta vantaalaisille.

Ottelun ensimmäinen erä mentiin maaleitta, vaikka molemmilla joukkueilla paikkansa olikin. Pieni kaukalo teki pelistä haasteellista molemmille ja kamppailutilanteet korostuivat, kiekkoa käytettiin monesti laitojen kautta.

Ottelun toisessa erässä Jukurit onnistui ylivoimalla, kun vantaalaiset kärsivät joukkuerangaistusta. Hienon kuvion päätteeksi Perttu Kiesilä ohjasi kiekon Kiekko-Vantaan verkkoon Mikko Kokkosen ja Jani Nurkkalan esityöstä.

- Tasainen ottelu, jossa kaksi erää oli selkeästi meidän, kiitteli päävalmentaja Pekka Lipiäinen kahden ensimmäisen erän hyvää suorittamista.

Kolmannessa erässä lohipaidat tulivat tasoihin Richard Miscikin osumalla ja viimeisellä kympillä vieraat ratkaisivat ottelun. Nico Björkbacka onnistui viemään Vantaan 1-2 -johtoon, mihin jukurivalmennus reagoi aikalisällä.

Lisäohjeiden jälkeen mikkeliläisryhmä sai hyvää painetta kiekkoon ja hyökkäyspäähän, onnistumatta kuitenkaan tasoittamaan ottelua.

Ajassa 58.21 Tuomas Kallio niittasi Kiekko-Vantaan kolmannen maalin ja Ossi Siipola laittoi kiekon kertaalleen sinipaitojen tyhjään maaliin.

- Viimeisessä loppuun tuli sitten pieniä virheitä. Molemmilla oli kolmannessa erässä samanlaisia maalipaikkoja, mutta vastustaja niistä teki ja me ei tehty, siihen se ratkesi.

- Ottelu oli odotettavastikin tasainen, mutta tiedettiin Kiekko-Vantaan olevan vireessä, sillä joukkue on voittanut kaikki pelaamansa ottelut joulun jälkeen.

- Kokoonpanoon mukaan tulleet pelaajat toivat kyllä energiaa ja jaksettiin luistella hyvin ne kaksi ensimmäistä erää, tiivisti loppuun Lipiäinen.